Referenssit

OKT Talotekniikka Oy on toteuttanut LVIS-urakointia ja suunnittelua Kannustalojen kohteisiin jo 3 vuoden ajan.
Kohteidemme läpimenoajat ovat nopeita, joten yhteinen tavoitteemme heidän kanssaan on hoitaa työt kohteissa joustavasti.

Meille tärkeintä on että urakointi kohteissa on sujuvaa. Urakoitsijana he ovat onnistuneet tässä erinomaisesti.
Toimijana he ovat joustavia, näkemyksellisiä, sekä laadukkaita ja heidän kokonaisvaltainen palvelu on hiottu meille mahdollisimman vaivattomaksi tavaksi toimia.

Se mitä olemme sopineet on myös aina pitänyt paikkaansa.
LVIS-suunnitelmat, LVIS-urakointi
Mikko Pursiainen
Rakennuspäällikkö
Kannustalo Oy
Aloitimme yhteistyömme vuonna 2017.

OKT Talotekniikka on toteuttanut kohteisiimme LV-urakointia.
Meillä tärkeää urakoitsijan valinnassa on, että urakan sisältö ja kustannus on ennalta tiedossa. Näin voimme itse budjetoida kohteidemme kustannuksia tarkasti ja vältymme ikäviltä yllätyksiltä kohteemme rakennusvaiheessa.

Tämän urakoitsijan kohdalla nämä molemmat kriteerit täyttyvät erinomaisella tasolla.
Suosittelen heitä luotettavana yhteistyökumppanina, joka toteuttaa selkeitä talotekniikan sisältöjä laadukkaalla asennuksella.
,LVIS-suunnitelmat, LVIS-urakointi
Asiakas
Talotekniikkapäällikkö
Lehto Asunnot Oy
OKT Talotekniikka Oy toteutti kohteemme LVIS-työt asuinrakennukseemme suunnittelusta toteutukseen.
Rakensimme Kontio hirsitalon Kuhmoon. Kohde valmistui 2020 syksyllä.
Olemme erittäin tyytyväisiä OKT Talotekniikka Oy:n panokseen työmaallamme. Asentajat saapuivat kun sovimme ja työt tehdään sovitusti työmaalla.

Saimme myös vaikuttaa kohteen LVIS-kalustukseen läpi kohteen valmistumisen ja se olikin meille ensiarvoisen tärkeää.

OKT toteutti toive kotimme, toiveidemme mukaan 100%.
He myös antoivat meille laajan koulutuksen laitteistomme käytöstä.
LVIS-suunnitelmat, LVIS-urakointi
Toni Heikura
Yksityinen
Kontio hirsitalo Kuhmoon
Yritys | OKT Talotekniikka Oy, LVIS-suunnitelmat, LVIS-urakointi

Utsjoen koulu/monitoimitalo

Vuonna 2020 toteutimme asiakkaallemme LVIS-työt koulu/monitoimitalo hankkeeseen Utsjoelle.

Hankkeeseen haastetta toivat muun muassa logistiset vaikeudet Utsjoelle, mutta näistä selvittiin yhteistyössä tavarantoimittajiemme kanssa.

Kohde käsittää yhteensä 2000 m2 ja kohteen valmistumisaika oli 2020 kesällä.

Referenssit

KohdeKohteen tiedotTehty työAsiakas
Hallit/ Liiketilat
Hallikiinteistö - Hyvinkää743m², 16 paikkaaLVI
Haarasuontie - OuluTalliosakkeita/liiketiloja 800m²LVICitytalli
Laakerikuja - OuluTalliosakkeita/liiketiloja 700m² x2LVICitytalli
Karhukedontie - OuluTalliosakkeita/liiketiloja 900m²LVICitytalli
Revontie - HaukipudasTalliosakkeitaLVICitytalli
Professorintie - OuluLiiketilojaLVIOulun rakennusinssi
Hoivakodit/päiväkodit/Koulut
Koulu/Monitoimitalo - HYK Hämeenlinna4558m²Sähkö
Hoivakoti - Espoo1017m², 26 asukaspaikkaaLVI
Taimistonpolku - SaloHoivakoti, 1700m², 50 asukaspaikkaaLVIS
Hoivakoti - Nokia1080m², 24 asukaspaikkaaLVIS
Hoivakoti - Kemi3800m², 67 asukaspaikkaaLVIS
MT-yksikkö - Espoo700m2LVIRakennusurakointi S.Tikakoski Oy
Kainuuntie LieksaHoivakoti, 1400 m²LVILehto
Attendo Merilokki -RaaheHoivakoti, 1400 m²LVILehto
Rovakatu - KemiHoivakoti, 1100 m²LVIKeco
Hoivakoti - Liminka900 m²LVILehto
Muuraintie - SaloHoivakoti, 1200 m²LVILehto Group
Vanhavaasankatu - VaasaHoivakoti, 1200 m²LVISikla
Likolahdenkatu - ÄänekoskiHoivakoti, 700 m²LVISKeco
Pölläsenlahdenkatu - IisalmiPäiväkoti, 700 m²LVISikla
Lautamiehentie - SaloHoivakoti, 1100 m²LVILehto Group
Nilsiäntie - SiilinjärviKoulu, 1100 m²LVISKeco
Ok-, pari-, rivi-, ja luhtitalot
Kerrostalo - As Oy Oulun Horisontti3266m², 65 asuntoaLVI
As Oy Oulun Veneenveistäjä1880m², 22 asuntoaLVI
As Oy Visselin Portti - Oulu1911m², 33 asuntoaLVI
As Oy Kirkkonummen timantti3840m², 38 asuntoaLVIS
As Oy Havukankaari - Tampere1888m², 27 asuntoaLVIS
As Oy Fregattipiha - Oulu2110m², 17 asuntoaLVI
Suojuoksuntie - OuluVaihe I, 21 asuntoaSähkö
Hakakatu - KokkolaLuhtitalo 8 asuntoaLVISKannustalo
Lipunkantajantie - Oulu8 erilistaloaLVISKastellitalot
Savikkatie - VantaaRivitalo, 5 asuntoaLVISJarko rakennus
Keskushelmi 1 & 2Erillistaloja 39 kplLVISSynkroni
TörmäpääskyErillistaloja 6 kplLVISSynkroni
Koko Suomen alueella lukuisia kohteitaLVISUseita talotehtaita/yksityisiä

Kysy tarjous palveluistamme